Siirry sisältöön
Varsinais-Suomen kylät

Tervetuloa Märynummelle!

MÄRYNUMMI

Märynummi on taajama Salossa Halikon keskiosissa. Märynummi on kahden kylän, Märyn ja Nummen yhteenkasvanut alue. Paikalliset kutsuvat taajamaa usein pelkästään Märyksi. Märynummi on korkea hiekkaharju, joka on ollut asutettuna jo kivikaudella. Harjulta on löytynyt lukuisia arkeologisia löytöjä mm. Suomusjärven kulttuurista. Nykyään Märynummi on taajama, jossa toimii oma alakoulu Märynummen koulu.

Märyssä on alakoulun lisäksi Halikon VPK:n paloasema, päiväkoti, nuorisotila Mesta, frisbeegolf-rata, viitoitettu luontopolku, koirapuisto ja uimala. E18-moottoritie kulkee kylän eteläpuolelta. Vuonna 2011 perustettiin kyläyhdistys, joka on pyrkinyt elävöittämään kylän elämää. On ryhdytty viettämään Märypäivää, ylläpidetty patikkareittiä, järjestetty paikallisia luontoretkiä ja teatterimatkoja. Kyläyhdistys on lisäksi avustanut koulua ja päiväkotia hankinnoissa ja järjestänyt saunankorjaustalkoot. Vuosittain kyläyhdistys järjestää mm. siivoustalkoita, joulu- ja laskiaistapahtumia sekä niittää kuppikivien polut. Viimeisin ponnistus on ollut vuonna 2017 valmistunut 9-korinen frisbeegolfrata ja vuonna 2018 rata laajenee 18-koriseksi. Märynummi on myös Varsinais-Suomen Vuoden kylä 2018.

Märynummelle on tulossa tontteja myytäväksi keväällä 2020! Tervetuloa asumaan Märyyn!

marynummi.net
facebook.com/marynummi

– – –

Video on toteutettu osana Varsinais-Suomen Kylät ry:n Kylän kestävyyspolku -hanketta.