
Habitability – Elinvoimaiset ja kestävät saaristo- ja vesistöalueet Rymättylässä 4.5.
Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt Åbo Akademin Saaristoinstituutille (SIÅA) rahoitusta Habitability-verkoston perustamista varten vuosiksi 2022–2023.
Hankkeella on kaksi tavoitetta:
○ saada aikaan maanlaajuinen, ruohonjuuritason saaristo- ja vesistöyhteisöjen verkosto.
○ vahvistaa saaristoyhteisöjen elinvoimaisuutta, ja tämän myötä houkuttelevuutta asuinpaikkana.
Vähän määritelmästä riippuen voi lähemmäs 70000 suomalaista kutsua itseään saaristo- tai sisävesialueen
asukkaaksi. Kuuluuko tämän suuren ryhmän ääni? Näkyykö tämä päätöksenteossa? Valtioneuvoston asettaman Saaristoasiain neuvottelukunnan lisäksi tarvitsemme saaristo- ja vesistöyhteisöjen ruohonjuuritason verkoston. Verkostoitumisen avulla pystymme nostamaan esille yhteisiä haasteita ja toisaalta huomaamaan mahdollisuuksia.
Osana tätä työtä on myös otettu käyttöön uusia kehittämisvälineitä. Asuttavuus (Habitability englanniksi) on pienten saaristo– ja vesistöyhteisöjen tarkastelua ja kehittämistä varten kehitetty työkalu.
PAIKKA: Rymättylän VPK, Maskulaisentie 2, Rymättylä
AIKA: Torstai 4.5.23, klo 18.00–20.00
Tule kuulemaan ja keskustelemaan! Lisätietoa ruotsiksi ja suomeksi: