
Salon Hajala on Varsinais-Suomen Vuoden kylä 2020

Maakunnallinen kylätoiminnan kattojärjestö Varsinais-Suomen Kylät ry on valinnut alueeltaan vuoden kylän 2020. Neljän finalistin joukosta voittajaksi valittiin Hajalan kylä Salosta. Voittaja palkittiin Varsinais-Suomen kyläpäivässä, joka järjestetiin viime vuoden voittajakylässä Kemiönsaaren Västanfjärdissä sunnuntaina 23.8. Kolmelle muulle finaaliin asti selvinneelle kylälle jaettiin kunniamaininta. Kunniamaininnat menivät tänä vuonna Naantalin Röölän, Kemiönsaaren Kasnäsin ja Liedon Yliskulman kylille.
Tällä kertaa vuoden kylä -kilpailu käytiin teemalla Kokeileva kylä.
– Etsimme siis kylää, joka on kokeillut tai aloittanut jotain, mitä ei aiemmin ole kylällä tehty. Se voi olla uutta toimintaa, uusi tapahtuma, uusi yhteistyömuoto tai jotain muuta, taustoittaa Varsinais-Suomen kyläasiamies Tauno Linkoranta.
Hajalassa onkin kokeiltu vaikka ja mitä! Kylälle tehdään parhaillaan omaa kyläkaavaa ja se on muutenkin aktiivisessa yhteistyössä kunnan kanssa. Kun kyläkoulun sulkemista pohdittiin osana kaupungin oppimisympäristöselvitystä, kyläläiset eivät asettuneet vastarintaan plagaattien kanssa, vaan lähtivät ideoimaan kylän kehittämistä ja neuvottelemaan valtuustoryhmien kanssa tulevaisuudesta. Asukashankintaan panostetaan muun muassa uuden verkkosivun avulla, joka löytyy osoitteesta www.hajala.fi. Tällä hetkellä Hajalaan olisi itse asiassa muuttajia enemmän kuin asuntoja on tarjolla. Tontteja on kuitenkin kaupan, ja niitä aletaan markkinoida videoiden avulla lisätyn todellisuuden kera. Uudet asukkaansa Halajan kylä ottaa vastaan lahjoittamalla kyläkassin, jossa on kahvipaketti, paikallinen Kuiron reikäleipä ja kylän esite. Tapaamisten yhteydessä on selvinnyt, että uusia asukkaita on muuttanut Hajalaan muun muassa Englannista, Italiasta ja Virosta.