• AJANKOHTAISTA

  • ARKISTO

  • Varsinais-Suomen vuoden kylä 2018 on valittu

    VARSINAIS-SUOMEN VUODEN KYLÄKSI VALITTIIN MÄRYNUMMI SALOSTA – MUUT PALKINNOT KEMIÖNSAARELLE JA PÖYTYÄLLE

    Maakunnallinen kylätoiminnan kattojärjestö Varsinais-Suomen Kylät ry valitsee vuosittain maakunnallisen vuoden kylän. Nyt tehty valinta oli järjestyksessään seitsemästoista. Salon Märynummi oli tiukan kisan ykkönen ja kakkoseksi tullut Kemiönsaaren Västanfjärd sai kunniamaininnan. Pöytyän Auvaisten kylälle päätettiin antaa erityinen kannustuspalkinto.

    Vuoden 2018 kylää valittiin leikkimielisellä teemalla ”Soiva kylä”, jolla etsittiin kyliltä luovia vastauksia oman kylätoiminnan kuvaamiseksi. Olennaisia kriteerejä olivat etenkin kylän toimintakulttuuri ja kylän imago, yhteisöllisyys ja tulevaisuudensuunnitelmat.

    Varsinais-Suomen vuoden kylän 2018 julkistaminen ja virallinen palkintojen jako tapahtui Varsinais-Suomen kyläpäivän yhteydessä Loimaan Virttaalla 11.8.

    Palkitut ja perustelut

    Vuoden kyläksi 2018 valittu Salon Märynummi ilmoitti jo hakemuksensa otsikossa olevansa soiva peli. Reilun tuhannen asukkaan kylä onkin mainio yhdistelmä uutta ja vanhaa kyläkulttuuria. Kyläympäristöstä löytyy sulassa sovussa perinnemaisemaa ja tuulimyllyjä, sairaalahistoriaa, monikulttuurisuutta ja vaikkapa mäkiautokisat. Kylällä on panostettu lähiliikuntaan (uusimpana frisbeegolf-rata) ja puolustettu lähipalveluja. Mielenkiintoinen avaus on myös kylälle vpk-vetoisesti tehtävä kyläturvallisuussuunnitelma. Kylältä löytyykin monia aktiivisia yhdistyksiä ja yrittäjiä, joiden yhteistyön tuloksena kylä näkyy ja kuuluu ja soi kauas. Kylän tiedotus toimii monien kanavien kautta, yhtenä niistä mainio kylätiedote Ei hullumpi lehti.

    Ks. myös: marynummi.net

    Vuoden kylä –kilpailun kakkostilan ja kunniamaininnan saa Västanfjärdin kylä Kemiönsaarelta. Västanfjärd ja sen noin 700 asukasta mielsivät itsensä kyläksi oikeastaan vasta 2009 kuntaliitoksen jälkeen ja kyläyhdistys perustettiin vuonna 2011. Alueella on toki pitkä perinne erilaisten yhdistysten yhteistyöllä ja yhteisöllisyydellä. Meri, saaristo ja luonto ja talkoointo ovat kylän keskeiset voimavarat, joita on hyödynnetty monin tavoin, erityisesti kulttuurin keinoin. On kulttuuripolkuja, kirjaprojektia, Kalkholmenin lava ja näyttämö, lukuisia tapahtumia ja uusimpana hiljaisuusturismin kehittely. Kylän oma tiedotuskanava on Västanfjärd Bulletin.

    Ks. myös: vastanfjardbyarad.fi

    Varsinais-Suomen Kylät ry päätti jakaa vielä erityisen kannustuspalkinnon Pöytyän Auvaisten kylälle. Noin 200 asukkaan kylän sydän on koulu ja sen ympäristö, jotka ovat vuosien varrella inspiroineet kyläläisiä monenlaiseen toimintaan ja hankkeisiin. Pääosa toiminnasta ja tapahtumista on liittynyt liikuntaan, mutta onpa koululla järjestetty muun muassa koulun oma rockfestivaali. Koulutoiminta on kuitenkin päättymässä Auvaisissa ja vuoden kylä –raati haluaakin kannustaa kyläläisiä kehittämään tästä huolimatta kouluympäristön lähiliikuntamahdollisuuksia yhteistyössä Pöytyän kunnan kanssa.

    Ks. myös: auvaistenseudunkylayhdistys.yhdistysavain.fi

    Valinnat teki Varsinais-Suomen Kylät ry:n kokoama raati, jossa Varsinais-Suomen Kylät ry:tä edustivat kyläasiamies Tauno Linkoranta ja kyläaktivaattori Joonatan Stenwall sekä puheenjohtaja Sami Tantarimäki. Mukana olivat myös Varsinais-Suomen liitosta saaristo- ja maaseutuasiamies Sami Heinonen, maaseutuyrittäjä Hannele Ruponen, Varsinais-Suomen maaseutuohjelman tiedottaja Anssi Ketonen sekä Eero Kaskela Osuuspankin edustajana. Viime vuoden kylästä Virttaalta raatiin osallistuivat Mira Välimäki ja Tuomas Heilala.

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


    *

    Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>