• AJANKOHTAISTA

  • ARKISTO

  • Röölän kyläsuunnittelu

    Röölään laaditaan kyläsuunnitelmaa. Tammikuussa Ravintola Röölänrannassa järjestettiin kyläilta, jossa kerättiin toiveita ja ideoita Röölän kehittämiseksi. Tilaisuuteen osallistui liki 50 asiasta kiinnostunutta. Toiveet ja ideat tiivistettiin alla olevaan kaavioon, ja sitä hyödynnettiin suunnittelun jatkolle pohjaa tehdyssä kyselyssä.

    Röölä_kyläsuunnitelma_kuvio_netti

    Röölän kyläsuunnitelmalle ja alueen kehittämiselle tuntuu olevan selkeä tarve, kyseyyn saatiin 52 vastausta toimenpide-ehdotuksineen. Ehdotusten top kolme listaan kuuluivat yhteysalusliikenteen järjestäminen Röölään, kauppapalvelut sekä ympäristön viihtyisyyttä ja siistimistä edistävät toimet. Toimeenpiteissä oli sekä pitkän aikavälin ja ulkopuolista rahaa vaativia hankkeita että talkootyöllä ja nopeasti toteutettavia toimenpiteitä, kuten ympäristön siivous.

    Kyselyn tulokset esiteltiin 15.3. kaikille avoimessa kyläillassa. Kyselystä saatuihin ideoihin voit tutustua seuraavasta diasarjasta (pdf).

    Röölän kyläilta_15.3.2016

    Toinenkin kyläilta keräsi (aurinkoisesta säästä huolimatta) kiitettävästi väkeä. Joukossa oli myös alueen yrittäjiä sekä Naantalin kaupungin elinkeinoasiamies Jorma Ranta sekä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Tuuna. Leader Varsin Hyvä ry:n Sanna Honkanen kertoi illan aikana Leader-rahoitusmahdollisuuksista erilaisille hankkeille. Samalla kuultiin yhdistyksille suunnatusta Yhdistysklinikka-hankkeesta, joka tarjoaa monenlaista apua ja koulutusta yhdistyksille. Kevään aikana järjestettäviin koulutuksiin pääsette tutustumaan seuraavan linkin takaa: http://www.varsinhyva.fi/koulutusta-yhdistyksille/

    Tilaisuuden lopuksi aloitettiin työryhmätyöskentely, jossa mietittiin ehdotusten viemistä käytöntöön. Työryhmätyöskentelyä jatketaankin seuraavassa kyläillassa 26.4.2016 Ravintola Röölänrannassa klo 18:00 alkaen.

    Järjestäjinä toimivat Röölän kylätoimikunta ja Varsinais-Suomen Kylät ry/ Omalta kylältä -hanke.  Tervetuloa! Osoite: Ravintola Röölänranta, Rööläntie 405, 21150 RÖÖLÄ

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    *